WRLD

Search

#omistus
Pekka Toveri 2w

Varsinainen juttu on ketjun lopulla. Trumpin hallinto lopettaa yhtiöiden omistussuhteiden rekisteröinnin "säätelyn vähentämiseksi". Hyvä uutinen Venäjän ja Kiinan tiedustelupalveluille ja rikollisille. Sopii varmasti Trumpinkin liiketoimintaan, rahan pesun helpottuessa. #Trump #rikollisuus #tiedustelu #RU #CN #US

1495
Martin Paasi 3w

Uniper -saagassa mikään ei mennyt odotusten mukaisesti. Putinin hyökkäyssota sinetöi epäonnistumisen. Ostotarjous tehtiin vuonna 2017 ja Uniper myytiin syksyllä 2022. Huomionarvoista on kuitenkin se, että tunnistetusti vihamielistä ostokohdetta ei otettu päättäväisesti haltuun, vaikka prosessi venyi ja hankaluudet kasaantuivat. Fortumilla oli vuonna 2020 mahdollista tehdä julkinen ostotarjous ja ostaa Uniper pois pörssistä. Kaikki viranomaisluvat sen läpiviemiseksi oli saatu, eikä mikään estänyt suunnitelman toteutumista. Sen sijaan päätettiin luvata Uniperille, että näin nimenomaisesti ei tehdä - kohteelle, joka oli alun perin, jatkuvasti ja julkisesti uhmakas omistajalleen. Ostamalla Uniperin kokonaan itselleen Fortumin strategiset yritys- ja tasejärjestelyt olisivat olleet mahdollisia Uniperilaisten vastustuksista huolimatta. Uniperin omistamat ruotsalaiset vesi- ja ydinvoimala -osakkuudet – joiden yksistään arvioitiin olevan 6 miljardin arvoiset – olisi voinut siirtää Fortumille ja laittaa Uniperin muu toiminta myyntikuntoon alkuperäisen strategian mukaisesti. Tämä olisi ollut loogista silloin 2020, kun tämä tuli mahdolliseksi. Siis ennen asioiden perkelöitymistä energiahintojen nousun ja Putinin hyökkäyssodan myötä. Mutta ainakin ennen 4.1.2022 julkaistua lisärahoituspakettia ja viimeistään sodan sytyttyä. Näin tekemällä Fortum olisi ”kotiuttanut” varsinaiset ostokohteensa Uniperkaupasta ja jäljelle jäänyt, fossiilista polttava Uniper olisi voitu laittaa myyntiin. Myös neuvotteluasema olisi tietenkin ollut erilainen kesällä 2022 kun kriisi syveni. Myöskään tiedonkulku ei oikein toiminut Fortumin ja valtion välillä. Yrityskaupat ovat Fortumin hallituksen omassa päätäntävallassa, eikä valtiolla ollut edustusta hallituksessa. Fortumin Uniperin ostotarjousaikeet vuodettiin jonkun toimesta julkisuuteen (Bloomberg) samana päivänä, kun oli tarkoitus kertoa omistusohjaukselle ostotarjoussuunnitelmista. Kun Fortum vuonna 2022 tammikuun 4. päivä, julkisti 4 + 4 mrd rahoitusjärjestelyn tuli se ilmeisesti yllätyksenä omistusohjaukselle. Lisäksi järjestely sitoi Fortumin Uniperin kohtaloon – jos jälkimmäinen menisi konkurssiin, myös Fortum menisi konkurssiin. Paljon oli siis pelissä, kun kuvio kriisiytyi kesällä 2022. Fortum saatiin kuin ihmeen kaupalla pelastettua konkurssilta, 4 + 4 mrd takaus ja laina saatiin takaisin, ja vieläpä 0,5 miljoonaa Uniperin osakkeista. Siinä kohtaa se ei ollut oikein minkään arvoinen koska Saksan valtio joutui rahoittamaan Uniperia 20 miljardilla ettei se menisi konkurssiin. Kuten alusta alkaen on ollut tiedossa, poliitikoiden osuus tässä saagassa on käytännössä nolla. Kauppoja hierottiin ja kriisiltä vältyttiin asiantuntija-armeijalla. Päätös olla ottamatta Uniperi haltuun oli Fortumin. #Uniper #Fortum #energia

11598
Keijon Tuumaustunti | Topi Salin 4w

Poliisi varoitti äärioikeistolaisen ajattelun lisääntymisestä nuorten keskuudessa ja sanoi myös että sen merkkejä ei tule vanhempana sivuuttaa. Poliisi ei kuitenkaan tarkemmin määritellyt viestissään näitä merkkejä, joten tässä lista hälytysmerkeistä, joihin jokaisen vanhemman on syytä tutustua huolellisesti ja viheltää peli poikki saman tien, jos oma lapsi syyllistyy yhteenkin näistä: 1. Matalan tietotason podcastien kuuntelu 2. Kuntosalilla käyminen 3. Halu leikata Ylen rahoitusta 4. Uskoo journalistien erehtyvän joskus 5. Haluaa leikata järjestöjen julkista tukea 6. Tietää miten demokratia- termi määritellään 7. Uskoo että sananvapauteen puuttuvat lait kaventavat sananvapautta 8. Pitää omistusoikeutta ihmisoikeutena 9. Tykkää Perussuomalaisten edustajan julkaisemasta twiitistä 10. Lukee ja erityisesti ymmärtää historiaa ja sen kehityskulkuja 11. Ei jaa suomalaisen valtamedian analyyseja maailman tapahtumista ja isoista trendeistä, jotka ovat toistuvasti menneet päin metsää 12. EU- kriittisyys 13. Ei usko varauksetta sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen kestävyyteen 14. Ei pysty sivuuttamaan olan kohautuksella ilmiselviä kaksoisstandardeja esim. naisten voimaantumiseen liittyen, jossa naisen poliittinen näkemys määrittelee voimaannutaanko vai pöyristytäänkö hänen toiminnastaan 15. Uskoo että omilla valinnoilla ja omalla ahkeruudella voi vaikuttaa omaan tulevaisuuteen 16. Väittää Suomessa olevan korruptiota 17. Kyseenalaistaa viranomaisen riippumattomuuden 18. Haluaa leikata tieteen rahoitusta 19. Arvottaa eri tieteenaloja paremmiksi ja huonommiksi 20. Väittää viranomaisen politisoituneen tai pahimmassa tapauksessa parodioi viranomaisen ilmeisen poliittista lausuntoa sarkasmia apunaan käyttäen #äärioikeisto #nuoret #poliisi

12416
Nuorsuomalainen nupisee Aug 20

Kotimaisella omistuksella on merkitystä SUKLAAN valmistus Pandan tehtaalla Vaajakoskella Jyväskylässä päättyy vuoteen 2030 mennessä ja siirtyy Orkla-konsernin Kalevin tehtaille Viroon. Suklaata on tehty Vaajakosken tehtaalla liki sata vuotta, vuodesta 1929 lähtien. Panda on osa norjalaista Orkla-konsernia. Keskisuomalaisen mukaan Orkla Suomi käynnistää Vaajakosken tehtaalla 147 työntekijää koskevat muutosneuvottelut syyskuun alussa. Panda-tehtaan lisäksi Orkla-konsernilla on Suomessa oma toinen tuotantolaitos Ahvenanmaalla Haraldsbyssä (Godby, Sund). Siellä valmistetaan Taffel-sipsejä sekä Oolannin pakasteperunatuotteita. Orkla Suomen mukaan omaa tuotantoa on nykyisin vain näillä kahdella paikkakunnalla. Vantaalla ja Turussa on toimipisteitä, ja Turussa myös logistiikkakeskus, mutta ne eivät ole konsernin elintarviketehtaita. Aiempi Turun säilyketehdas, jossa tehtiin muun muassa Felix- ja sillituotteita, lakkautettiin vuonna 2018. Suomalainen 🇫🇮 omistus on tärkeä asia - tytäryhtiötalous on tie kehitysmaaksi. #Suomi #Panda #suklaa

12579
Jesse Rauhamo Aug 19

Maahanmuuttobisneksellä voi Suomessa tehdä niin paljon rahaa, että luvut alkavat kuulostaa jo absurdilta. Juhani Pälve on Kotokunta Oy:n toimitusjohtaja ja suurin yksittäinen omistaja. Kotokunta pyörittää vastaanottokeskuksia Migrille eli käytännössä veronmaksajien rahoilla. Yhtiö teki viime vuonna 107 miljoonan euron liikevaihdon ja 14 miljoonan liikevoiton. Kolmessa vuodessa omistajille on jaettu noin 34 miljoonaa euroa osinkoja. Pälven omistus kulkee hänen oman sijoitusyhtiönsä Jotovik Oy:n kautta. Eli yksinkertaistettuna: valtio maksaa vastaanottopalveluista → Kotokunta tekee miljoonavoittoja → voittoja jaetaan omistajille → Pälve omistaa Kotokuntaa oman Jotovik-yhtiönsä kautta. Ja nyt esiin on noussut tieto, että Pälvelle olisi rakenteilla Paraisille yli 800 neliön lomakiinteistö. Veronmaksajien rahoilla tietenkin. Tuon rakennushankkeen omistus ja rahoitus pitää vielä varmistaa, mutta yksi asia on jo selvää: Suomen maahanmuuttobisneksessä liikkuu aivan järjettömiä määriä veronmaksajien rahaa. Alla kuvakaappaus hänen yrityksen liikevaihdosta ja tuloksesta. #maahanmuutto #liiketoiminta #Suomi

14111
mtvuutiset.fi Aug 18

Suomalaisten asumismenot kasvavat tänä vuonna keskimäärin vajaa kolme prosenttia, mikä johtuu erityisesti korkojen sekä sähkön ja öljyn hintojen noususta, jolloin vaikutukset tuntuvat erityisesti velallisten omistusasujien ja pienituloisten omakotiasujien taloudessa. #Asuminen #Talous #Sähkö

www.mtvuutiset.fi
Asuminen kallistuu – heihin se osuu
10588
Lasse Lehtonen Aug 4

Iltasanomien pääkirjoitus: Lapsen turvallinen koulumatka ja kaveripiiri ovat tähän saakka olleet keskeisiä perusteluita koulupiirien suunnittelussa. Lapsia ei pitäisi käyttää välineenä kielitaito-ongelmien tai esimerkiksi vuokra- ja omistusasuntojen välisen epäsuhdan korjaamiseen. Joidenkin epäkohtien paikkaaminen joidenkin muiden toimintamahdollisuuksia heikentämällä ei ole kestävää politiikkaa #koulu #Helsinki @iltasanomat https://t.co/R18PJNCWhn #koulu #Helsinki #koulutus

14526
Ari Pauna Jul 29

Sitä miettii miksi yhteiskunta ei kannusta maahanmuuttajia asumaan hajautetusti eri puolilla Suomea edullisissa omistusasunnoissa hieman samalla tavoin kuin aikanaan sotien myötä evakot asutettiin ympäri Suomea. Asumiskustannukset kasvavia kaupunkeja alhaisemmat, koulut perisuomalaisia ja pienet kunnat tuiki turvallisia juurikin lapsiperheille. Integroituminen tehokasta ja koko Suomi enemmän asuttuna. Vähentää samalla suurten kaupunkien asuntotuotantotarpeita ja asumistukimenoja. #kokonaisetu #politiikka #maahanmuutto #asuminen #integraatio

12179
Pauli Vahtera Jul 22

Caruna - poliittisen tyhmyyden ylistys Espanjalainen, monikansallinen energiayhtiö Iberdrola kertoi 21.7.2026 ostavansa sähköverkkoyhtiö Carunan. Fortum myi 2013 sähköverkkoyhtiönsä sijoittajille 2,55 miljardilla eurolla. Kauppa toteutui 2014 alussa. Ostajina olivat suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva (12,5 %) ja LähiTapiola Eläkeyhtiö (7,5 %) sekä kansainväliset infrastruktuurisijoittajat First State Investments (40 %) ja Borealis Infrastructure (40 %). Ostajat omistivat ostajayhtiön Caruna Oy:n (alkuaan Suomi Power Networks Oy). Fortum ei olisi pystynyt myymään verkkoyhtiöitä Fortum Espoo Distribution Oy:tä eikä Fortum Sähkönsiirto Oy:tä ilman Suomen hallituksen lupaa. Luvan antoi omistusohjausministeri Pekka Haavisto (vihr), ja päällepäsmäreinä olivat kokoomusministerit Jyrki Katainen ja Jan Vapaavuori. Kaupan jälkeen omistajat ovat vaihtuneet useampaan kertaan. Eläkevakuuttaja Keva myi omistuksensa Ruotsiin AMF-eläkevakuutusyhtiölle. Kauppahintaa ei ole julkistettu. LähiTapiolan omistus on siirtynyt omistusjärjestelyissä eläkevakuutusyhtiö Elolle. Ulkomaiset omistajat ovat ennen uusinta kauppaa KKR (yhdysvaltalainen pääomasijoittaja) 40 % ja Ontario Teachers' Pension Plan (kanadalainen eläkerahasto) 40 %. Ostaja Iberdrolan mukaan yrityskaupassa Carunan arvo on viisi miljardia euroa. Iberdrola maksaa 80 prosentin omistusosuudesta kaksi miljardia euroa. Pohjoismaiset eläkerahastot AMF ja Elo jäävät omistamaan loput 20 prosenttia yhtiöstä. Viimeisen Carunan tilinpäätöksen 2025 mukaan yhtiöllä on korollisia velkoja 4,1 miljardia euroa. Carunan satumaiset voitot Suomessa on siirretty korkoina ulkomaille, eikä tältä osin ole maksettu veroja Suomessa. Carunan aloittaessa Suomessa se oli velaton yhtiö. 12 vuodessa yhtiö on kerännyt uutta velkaa 4,1 miljardia. Tämä johtuu siitä, että kauppahinnat maksetaan yhtiötä velkaannuttamalla, eivätkä ostajat maksa niitä omilla rahoillaan. Caruna on velkaannutettu niin tehokkaasti, ettei sillä ole konsernitasolla omaa pääomaa lainkaan. Kun velat ovat yhtiöllä, se voi nostaa sähkönsiirtohintoja käytännössä niin paljon kuin kehtaa. Eivätkä ulkomaalaiset sijoittajat häpeä hinnan korotuksia, koska he eivät sitä itse koe eikä näe. On siis selvää, että uuden ostajan myötä velat tulevat edelleen kasvamaan ja hinnat nousemaan. Fortum sai siirtoyhtiön myynnistä 2,55 miljardia ja sen rahan Fortum sijoitti Uniperiin. Lopputuloksen tiedämme kaikki. Energiayhtiö Iberdrola maksaa 2 miljardia euroa 80 %:sta osakkeista, joiden arvo ei ole miljardiakaan (5 mrd miinus velat 4,1 mrd = 0,9 mrd, josta 80 % 0,7 mrd). Suomalaisille sähkön kuluttajille on edessä kylmää kyytiä. Vaikka olen sosialismin vastustaja, ei tästä sähkökurjuudesta selvitä muutoin kuin kansallistamalla Caruna. Se tulisi alentamaan myös muiden sähkönsiirtoyhtiöiden siirtohintoja. Tai tekemällä 2,1 miljardin euron ostotarjous osakkeista ja jollain tavoin selittämällä, että sähkö on välttämätön hyödyke, joka ei saa huoltovarmuuden takia olla ulkomaisten pelinappulana ja näin estää uusi omistajavaihdos ulkomaalaisille. #energia #verkkoyhtiö #talous

12554
mtvuutiset.fi Jul 21

Espanjalainen energiayhtiö Iberdrola on ilmoittanut ostavansa Suomen suurimman sähköverkkoyhtiön Carunan 80 prosentin omistusoikeudesta yhteensä kahdella miljardilla eurolla, ja kaupan odotetaan toteutuvan vuonna 2027. #Espanja #sähkö #yhtiökauppa

www.mtvuutiset.fi
Espanjalainen yhtiö ostaa Carunan – tällainen on hintalappu
15991
Roni Arvonen Jul 21

Monopolin omistajana ykstyinen omistus on kaikkein huonoin vaihtoehto. Luonnollisten monopolien tulisi olla valtio-omisteisia. Kannattaisiko Caruna pakkokansallistaa? https://t.co/pwgfOFgU5c #monopoli #valtio #omistus

13740
mtvuutiset.fi Jul 17

Oikeuskanslerille on tehty neljä kantelua pääministeri Petteri Orpon roolista Valmet Automotiven pelastamisessa, jossa valtio hankki merkittävän omistusosuuden yrityksestä, herättäen keskustelua Orpon mahdollisesta esteellisyydestä, koska yksi yhtiön pääosakkaista on hänen puolueensa, kokoomuksen, vaalirahoittaja. #PetteriOrpo #ValmetAutomotive #Politiikka

www.mtvuutiset.fi
Uusi sotku: Oikeuskanslerille tehty neljä kantelua Orpon roolista autotehtaan pelastamisessa
10077
Jari Parantainen Jul 3

@SarasvuoJari On kyllä vaikea keksiä juuri strategisempaa valtion omistusta. Mutta eikun lihoiksi vain. Ehkä silläkin potilla saatiin rahoitettua kuin sattumalta jonkun poliitikon siltarumpu jossain. #politik #strategia #valtio

12480
Jari Sarasvuo Jul 3

Noin parikymmentä vuotta sitten kokoomus myi valtion fosfaattilannoitteita valmistavan Kemira GrowHow:n (valtion omistusjuuret aina 1920-luvulta) norjalaiselle Yaralle. Nykyisin niin Venäjä kuin Norja saavat kasvavia tuloja lannoitteista, joita ilman kotimainen ruoka... äh! #farming #lannoitteet #historia

15808
Katleena Kortesuo Jun 25

Vaadin meille Hämeenlinnaan edullisia kaupungin tukemia omistusasuntoja. Voisimme perustaa oman Hätäs-järjestelmän. Hätäsin ideana on, että myös pienituloisella olisi mahdollisuus omistusasuntoon. Käytännössä ostaisin itse omiin nimiini useamman Hätäs-asunnon. Niitä jaettaisiin ”arvonnoissa” myös paikallisille poliitikoille ja silmäätekeville. Julkisuudessa paheksuisin tietenkin Hätäs-asuntojen heikkoa saatavuutta ja vaatisin niitä lisää. Sitten saisin taas lunastettua yhden tai kaksi itselleni. Voittava suunnitelma. #asuminen #Hämeenlinna #omistusasunto

20825
Otto Meri Jun 25

Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajia, pääomasijoittajia, Akavan ja SAK:n puheenjohtajat, ex-ministereitä, kansanedustajia, lääkäreitä, asianajajia, Keskusrikospoliisin ja Supon päälliköt, miljonäärejä. He omistavat veronmaksajien tukemia Hitas-asuntoja, jotka on tarkoitettu pieni- ja keskituloisille helsinkiläisille. Heille joilla ei ole varaa markkinahintaiseen omistusasuntoon. Ja ei. En syytä näitä miljonäärejä. Syytän meitä kuntapäättäjiä, jotka olemme vuosikymmenien ajan ylläpitäneet tätä sairasta järjestelmää. Nyt on pakko avata silmät ja todeta, että se oli tässä. Hitas-järjestelmä pitää lopullisesti lakkauttaa. #Hitas #asukaspolitiikka #kuntapäättäjät

12495
Mika Aaltola Jun 10

Omistus keskittyy presidentille myötämielisille miljardööreille (CBS, kohta CNN, Fox jo entuudestaan), ja tämä yhdistyy sääntelypainostukseen. Mutta varsinainen valta on siirtynyt jo aiemmin algoritmialustoille. Trumpille myötämieliset miljardöörit hallitsevat TikTokia, X:ää, #presidentti #miljardöörit #algoritmit