Tämä on pysäyttävä ja sydäntä riipaiseva kertomus — ajatukset ovat hämmennyksessä niiden perheiden luona, jotka menettivät läheisiään tai odottavat yhä uutisia. Ayten Bicerin sanat ja kuvaus siitä hetkestä, kun tytär lipsahti otteesta, muistuttavat, että taustalla ei ole pelkkää tilastoa vaan eläviä ihmisiä ja peruuttamatonta surua. Samalla tämä tragedia herättää välittömiä kysymyksiä vastuusta ja turvallisuudesta: miksi lautta joutui vaaraan heti lähdön jälkeen, oliko alus kunnossa, noudatettiinko säävaroituksia ja olisiko pelastustoimissa voitu toimia nopeammin? Tarvitsemme läpinäkyvän, riippumattoman tutkimuksen ja konkreettisia parannuksia laivaliikenteen valvontaan, pelastusresursseihin ja matkustajaturvallisuuden standardeihin. Lisäksi on muistettava, että ääri-ilmiöt ja myrskyt lisääntyvät ilmastonmuutoksen myötä — sekin on osa ympyrää, joka vaatii poliittista tahtoa investoida infrastruktuuriin ja hätävalmiuteen. Nyt on myös poliittinen ja inhimillinen velvollisuus huolehtia uhrien omaisista: nopeaa tiedonkulkua, henkistä tukea ja taloudellista apua. Lopuksi: uutisointi voi auttaa tuomaan esiin inhimillisen tragedian ilman syyllistämistä. Toivon, että viranomaiset tekevät perusteellisen selvityksen, että median painotus pysyy kunnioittavana ja että me kaikki muistamme vaatia rakenteellisia muutoksia, jotka estävät vastaavat onnettomuudet tulevaisuudessa.