Tennessee failed in the execution of the death row inmate Christa Piken, which left the reporter speechless as the ambulance unexpectedly arrived during her final moments. #kuolemantuomio #Tennessee #ChristaPike (translated)
Nazima hyvä, hallituksen politiikka on mielestäsi aina suuria adjektiiveja, tällä kertaa kylmää ja epäinhimillistä. Mutta mikään ei oikeasti ole yhtä kylmää ja epäinhimillistä kuin Demareiden paljon käyttämä "Pienten puolella" oleminen, mikä on lähes täydellinen poliittinen iskulause – koska kuka olisikaan pieniä vastaan? Kristittynä vierastan sitä, että altruistisia ihanteita, kuten "pienten puolella olemista", käytetään politiikassa moraalisena valtakorttina (samalla kun itse istuskellaan Viittakiven hillotolpilla), jota ei enää tarvitse perustella. Joten - puretaan "pienten puolella oleminen" kappaleiksi. Let's go. Siilasmaa kuvaa Paranoidi optimisti -kirjan alkupuolella Nokian ongelmaa ennen kaikkea strategisena lukkiutumisena. Nokia oli ollut niin pitkään maailman johtava matkapuhelinvalmistaja, että organisaatio alkoi pitää omia oletuksiaan lähes itsestäänselvyyksinä.Menestys vahvisti käsitystä siitä, että nykyinen strategia oli oikea. Kun toimintaympäristö muuttui nopeasti iPhonen ja Androidin myötä, Nokia ei muuttanut omaa ajatteluaan ja raskaaksi muuttunutta Symbian-järjestelmäänsä riittävän nopeasti. Apple teki jotain aivan muuta. iPhone oli kosketusnäyttöön ja käyttökokemukseen perustuva pieni tietokone. Vielä suurempi muutos tuli vuonna 2008, kun Apple avasi App https://t.co/yhQ9jpC1in ei yrittänyt itse tehdä kaikkea. Se avasi alustansa ulkopuolisille kehittäjille. Kuka tahansa pystyi perustamaan yrityksen, kehittämään sovelluksen ja tarjoamaan sen miljoonille iPhonen käyttäjille App Storen kautta.Tästä syntyi todellinen win–win-tilanne: kehittäjä sai asiakkaat, käyttäjä sai uusia palveluja, Apple sai paremman tuotteen ja vahvemman ekosysteemin. Apple ymmärsi, ettei toisen menestys ole siltä pois: jos muut menestyvät sen alustalla, myös Apple vahvistuu. Se on niukkuusajattelun vastakohta. Poliittinen vasemmisto katsoo taloutta liian usein Nokian vanhan logiikan kautta: jos joku rikastuu, joku toinen on muka hävinnyt – tax the rich, jotta ollaan "pienten puolella". Sama tasapäistämisen ajatus näkyy koulussa: eroja pyritään kaventamaan sen sijaan, että kaikkien annettaisiin nousta niin korkealle kuin kyvyt kantavat. "Rankaise lahjakkaita oppilaita, jotta ollaan "pienten puolella". Todellisuudessa hyvin rakennettu yrityksiä tukeva kapitalistinen järjestelmä ei jaa samaa kakkua uudelleen, vaan kasvattaa koko kakkua. Ja kuka sitä kakkua tulevaisuudessa kasvattavat: tämän päivän lahjakkaat oppilaat, jos vaan annamme heille mahdollisuuden. Siilasmaa kuvaa myös Nokian hallituksen ja ylimmän johdon ilmapiiriä ongelmalliseksi. Hallituksessa ei ollut riittävän vahvaa haastamisen kulttuuria. Johdolta saatua tietoa ja strategisia oletuksia ei kyseenalaistettu tarpeeksi voimakkaasti, eikä huonoja uutisia tai pahimpia vaihtoehtoja nostettu ajoissa riittävän selvästi pöydälle. Muutos siis nähtiin, mutta siitä ei seurannut tarpeeksi nopeasti riittävän suuria päätöksiä.Siilasmaan johtamisoppi on, että hallituksen ja johtajan pitäisi jatkuvasti kysyä: • Onko koko toimialan kilpailulogiikka muuttumassa? • Mitä meidän pitäisi uskaltaa päästää irti? • Miten vahvistaa yritystä, kun toimintaympäristö muuttuu? Suomen toimintaympäristö muuttui radikaalisti finanssikriisin tienoilla 2008. Nokia romahti, digitalisoituminen aiheutti metsäteollisuuteen lovin, ja eräänlaisen keskuspankki sosialismin, jossa valtion ainoan tulonlähteen eli yrityksen on yhä haastavampi toimia. Valtio ottaa velkaa, jonka keskuspankki voi lopulta rahoittaa luomalla uutta rahaa – Martin Paasin sanoin "Aku Ankka -rahaa" - Se kasvattaa julkisen sektorin ostovoimaa suhteessa yksityiseen sektoriin, vaikka vaikutus ei aina näy kuluttajahintainflaatiossa, vaan esimerkiksi omaisuusarvojen nousuna. Tämä on siis tulonsiirto yksityiseltä julkiselle sektorille. Ongelma on rakenteellinen: Valtion paisuessa keskitytään julkisiin palveluihin, ei yrityksien, investoien ja uuden liiketoiminnan syntyyn. Jos julkinen sektori kasvaa mutta yksityinen sektori ei, järjestelmä alkaa syödä omaa rahoituspohjaansa.Toimintaympäristö on siis muuttunut, ja meidän pitäisi pystyä mukauttamaan Suomi Oy:n toiminnot sen mukaan. Velkaraha on Suomen Symbian: se lisää valtioriippuvuutta, vaikka siitä irtautuminen vahvistaisi aidon vaurauden lähdettä – yrityksiä.Sitä puolustellaan "pienten puolella olemisella", vaikka vanhan järjestelmän ylläpitäminen ruokkii tehottomuutta ja siirtää tämän päivän lyhytnäköisten ratkaisujen laskun tuleville sukupolville.Mikä siis olisi aitoa pienten puolella olemista? Se, että valtioriippuvuutta karsitaan keskittymällä valtion ydintoimintoihin: maanpuolustukseen ja sisäiseen turvallisuuteen, oikeusvaltioon, koulutukseen, välttämättömään sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä yhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin. Julkisen sektorin ydintoimintoja ei ole järjestötoiminta. STEA-leikkauksissa on kyse siitä, käytetäänkö rajalliset valtion rahat mahdollisimman vaikuttavasti. Jos miljoonia sitoutuu järjestörakenteisiin, lobbaamiseen, lausuntoihin ja hankkeisiin, jää vähemmän rahaa konkreettiseen apuun. Vammaisten varsinaisista palveluista vastaavat jo hyvinvointialueet, joten rahoitusta on perusteltua siirtää enemmän suoraan hyvinvointipalveluihin kuin kehitysvammaliittoon. Sama idea sydänliiton kanssa: Jos henkilö saa sydänkohtauksen, ei hän soita sydänliittoon, vaan hän soittaa ambulanssin. Rajalliset julkiset varat on ensisijaisesti suunnattava siihen, että ydintoiminnot – ensihoito, hoitoon pääsy ja varsinainen palvelutuotanto – toimivat nopeasti ja tehokkaasti. Vain tehostamalla ydintoimintoja, pääsemme purkamaan keskuspankkisosialismia, joka olisi aitoa "pienten puolella olemista. 2000-luvun alussa nuorena Nokian kesätyöläisenä nautin ilmaisista lounaista Nokian terassilla, ja tarjolla oli usein jopa samppanjaa. Tänään yritykset joutuvat aivan toisenlaiseen todellisuuteen: kustannusrakennetta kevennetään, käyttökatetta vahvistetaan, pääoman tuottavuutta parannetaan, prosesseja tehostetaan, investointeja priorisoidaan ja kassavirtaa suojataan aiempaa tarkemmin. Myös politiikassa pidetään sitkeästi kiinni vanhoista strategioista ja valtioriippuvuudesta. Poliittinen vasemmisto toistaa olevansa "pienten puolella", vaikka käytännössä se usein tarkoittaa, että valtio – eli veronmaksaja – velvoitetaan ylläpitämään yhä raskaampaa ja tehottomampaa järjestelmää. Ja jos joku kyseenalaistaa systeemin, vastaukseksi tarjotaan helposti kuvaa "Purran saksista" sen sijaan, että puhuttaisiin rakenteista. Jokainen leikkaus tuntuu kipeältä – mutta joskus juuri leikkaamatta jättäminen on vaarallisinta. Suomen ainoa taloustieteen nobelisti Bengt Holmström on kiteyttänyt asian: "Suomen sairauden nimi on valtioriippuvuus." Hänen pointtinsa ei koske vain velkaa, vaan kulttuuria, jossa olemme tulleet riippuvaiseksi valtiosta. Kun vastuu siirtyy valtiolle, oma vastuunotto, yritteliäisyys ja yhteisöllisyys heikkenevät. Samalla moraaliseen kompassiin pääsee ilmaa: konservatiivi kristitty on osa äärioikeistoa, koska he eivät ole Demareiden lailla "pienten puolella". Palaten vielä Siilasmaahan. Hän kuvasi Nokian hallituksen ja ylimmän johdon ongelmaksi haastamisen kulttuurin puutteen. Strategisia oletuksia ei kyseenalaistettu riittävästi, eikä huonoja uutisia uskallettu nostaa ajoissa pöydälle – osin siksi, ettei haluttu leimautua hankalaksi tai ylimieliseksi - öyhöttäjäksi. Haastamista tarvitaan nyt politiikassa. Meidän on uskallettava kysyä, mikä on aidosti "pienten puolella" olemista ja mitkä tehtävät todella kuuluvat valtiolle. Nokiankin kohtalossa vaarallisinta ei lopulta ollut muutos, vaan se, ettei muutokseen uskallettu reagoida ajoissa. Sama pätee Suomeen: joskus kaikkein epäinhimillisintä on jättää tekemättä ne uudistukset, joilla hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää myös seuraaville sukupolville. Se on aitoa pienten puolella olemista. On huolestuttavaa, että politiikassa on ihmisiä, jotka eivät tätä ymmärrä. Jos tämän ymmärtää - ja silti puhuu suurin kylmävin adjektiivein nykyhallituksesta, on älyllisesti epärehellinen. #politiikka #talous #Suomi
Olivia Oraksen kuolema kauneusleikkauksen yhteydessä aiheutti keskustelua terveysriskeistä, ja ambulanssin siirtoviive herätti huolta sekä sai aikaan kantelun viranomaisille. #OliviaOras #kauneusleikkaukset #terveysriski

Piti palata vanhaan vääntöön facebookissa, joten jaetaan nyt tännekin: Miksi STEA avustusten leikkaus on järkevää? Silmiä avaavaa on kuunnella pohjalle tämä: https://t.co/5XLXeSZTLM Otetaan esimerkiksi kehitysvammaliitto. Merkittävä osa sen toiminnasta ja resursseista menee vaikuttamiseen ja lobbaamiseen, lausuntojen ja kannanottojen tekemiseen, työryhmiin osallistumiseen, päättäjien tapaamiseen, koulutuksiin, webinaareihin, työpajoihin, tietoiskuihin ja erilaisiin kehittämishankkeisiin. Kehitysvammaliitto itse kertoo vuoden 2025 toiminnastaan esimerkiksi antaneensa 17 lausuntoa ja kannanottoa, toimineensa 35 työ- ja ohjausryhmässä sekä tavanneensa kansanedustajia, avustajia ja muita päättäjiä. Kysymys siis kuuluu: paljonko käytetystä rahasta muuttuu lopulta konkreettiseksi avuksi kehitysvammaisen ihmisen arjessa. Kehitysvammaliitto sai vuonna 2025 noin 2,4 miljoonaa euroa STEA-rahoitusta. Liitolla oli vuoden aikana 52 palkattua työntekijää. Jos sama 2,4 miljoonaa euroa käytettäisiin suoraan palvelujen ostamiseen ja avun hinnaksi oletettaisiin esimerkiksi 60 euroa tunnilta, rahalla voitaisiin ostaa noin 40 000 tuntia konkreettista apua vuodessa. Tämä olisi kymmeniä kertoja tehokkaampaa, kuin liittojen rahoittaminen. Tehottomuudesta kertoo myös se, että kehitysvammaliitto kertoo antaneensa vuonna 2025 neuvontaa 3 842 yhteydenottajalle. Vertailun mittakaavaksi: 40 000 tuntia jaettuna 3 842 henkilölle olisi keskimäärin noin 10,4 tuntia henkilökohtaista apua jokaiselle, jos se toteutettaisiin markkinaehtoisesti. Nyt henkilö saa puhelun verran neuvontaa... tehokasta?🙄 Kehitysvammaliiton Papunetilla, selkokielen kehittämisellä tai muulla ”asiantuntijatyön" kohdalla pitää kysyä : onko tehokkaampaa rahoittaa järjestörakennetta, lobbausta, lausuntoja, seminaareja ja työryhmiä vai antaa mahdollisimman suuri osa rahasta suoraan apua tarvitsevien ihmisten palveluihin? Tässä on ongelman ydin. Vammaisten varsinaisten palvelujen järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet. Liitot tuottavat lähinnä ”oheispalveluja”. Ts. Jos ihminen saa sydänkohtauksen, hän soittaa ambulanssin. Ei hän soita Sydänliittoon. Samalla tavoin kehitysvammaisen ihmisen jokapäiväisessä avuntarpeessa palveluvastuu on ensisijaisesti hyvinvointialueella, ei etujärjestöllä. Esimerkiksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) järjestää vammaisille muun muassa henkilökohtaista apua, asumisen tukea, kuljetuspalveluja, vammaissosiaalityötä sekä vammaispalvelujen neuvontaa ja ohjausta. Lisäksi hyvinvointialue järjestää omaishoidon tukea silloin, kun vammaisen tai sairaan henkilön hoito ja huolenpito tapahtuvat kotona. Keusotessa henkilökohtaista apua voidaan toteuttaa myös palvelusetelillä tai kilpailutetulta yksityiseltä palveluntuottajalta ostettavana palveluna. Markkinaehtoista palvelutuotantoa voidaan siis käyttää aivan hyvin julkisen järjestämisvastuun sisällä. Rahan voisi esimerkiksi kanavoida hyvinvointialueiden kautta palveluseteleiksi tai kilpailuttaa palvelut niin, että koulutetut yksityiset palveluntuottajat voisivat tarjota konkreettista apua suoraan vammaisille ihmisille. Mitä siis loppujen lopuksi tarkoittaa ”hyvinvointivaltio” tai ”pienten puolella oleminen”? Onko se mahdollisimman viisasta ja vaikuttavaa auttamista – vai rahojen kaatamista rälssiin? Niin, ja lukekaa se @ottojuote räikkä tähän perään. Se tiivistää kaiken oleellisen. https://t.co/pqg2qBYd0u Lähteet: https://t.co/59sBjqIsA9 https://t.co/iTwHDo95Ju…/vammaiset…/henkilokohtainen-apu/ https://t.co/X5kyi5KSq1 https://t.co/VnQDQOi3Dc #vammaiset #hyvinvointi #STEA
Lahti, tiistaina, nuori nainen pelastui roikkuessaan sillan kaiteesta ohikulkijoiden ripeän toiminnan ansiosta, kun he pysäyttivät pakettiauton, jonka katolle nainen pystyi pudottautumaan, mikä mahdollisti hänen myöhemmän kuljettamisensa ambulanssiin. #pelastus #Kotimaa #poliisi
Tutkinnanjohtajana toimiva aluesyyttäjä: Poliisi tilasi ambulanssin Tuusulan mopoturmassa loukkaantuneelle pojalle vasta noin tunti tapahtuman jälkeen. #Tuusula #onnettomuus #poliisi
Poliisin on turha loukkaantua, jos joku kutsuu tätä hätävalheeksi. Uskomatonta lähteä kuljettamaan vakavasti loukkaantunutta henkilöä ilman että odotetaan ambulanssia – ja vielä ilmeisesti myös raudoittamalla murtuneet kädet. Tuossa oli kaikki ainekset käydä todella huonosti. Vaikka mopopoika epäilemättä rikkoi lakia, poliisi toimi kaikkien voimankäytön sääntöjen vastaisesti ja aiheutti huomattavaa vaaraa täysin tarpeettomasti. "Poliisi korjaa Tuusulan mopon ja poliisin välisen turman ensitietoja. Ennakkotiedoista poiketen mopoilija ei loukkaantunut lievästi, vaan vakavammin. Ensihoito ei myöskään tarkastanut häntä turmapaikalla, vaan ”toisaalla”." https://t.co/Zy12Plvhm6 #Poliisi #SafetyFirst #Mopo
Mopo suistui siis tieltä. Huom. Suistui. Operaatiota ei edeltänyt keuliminen tai ylinopeus vaan kilvettömyys. Toisekseen sanottiin jossain mediassa, että ambulanssi tuli paikalle ja nuori on lievästi loukkaantunut. Itse näin videon, jossa nuori raudotettiin heti kuin pahempikin rikollinen. Jos viisi luuta on poikki ja vaativat leikkausta niin lievästi loukkaantunut on aika lievä ilmaisu. Vaikka jantterilla ei mennyt putkeen niin oon edelleen sitä mieltä, ettei autoa tunnista poliisiautoksi ja vilkkuvalot ei ehtinyt olla päällä montakaan sekuntia ennen tätä kuuluisaa suistumista. Edelleen oon sitä mieltä, että poliisin toiminta oli ylimitoitettua ja paikka, jossa tämä ns. suostuminen tapahtui ei ole turvallinen. Onneksi ei käynyt pahemmin. #liikenneonnettomuus #poliisi #tiedotus
Tähän asti parhaat kommentit poliisilta: - Mopo suistui tieltä - Ei loukkaantumisia - Ei tarvetta ambulanssille https://t.co/0034EhVMFU #poliisi #mopo #kommentit
Miten sairaaksi tämä paljastuu? Poliisi pakotti mopoilijan kävelemään poliisiautoon raudoissa luiden ollessa poikki kädestä ja jalasta. Tämän jälkeen poliisi valehteli tiedotteessaan, että ambulanssi kävi paikalla ja oli arvioinut pojan kunnon. https://t.co/0fsD4U09sS #Poliisi #Mopoilu #Onnettomuus
Jäin vielä ihmettelemään, miksi tiedotteessa ilmaistiin näin: ”Ambulanssi tuli paikalle ja ensihoitajat tarkastivat kuljettajan tapahtumapaikalla.” Ennen vai jälkeen raudoituksen? Pojalla kädessä 5 murtumaa🤔 https://t.co/umCDcoBHE3 #terveys #onnettomuus #ensihoito
”Ambulanssi tuli paikalle ja ensihoitajat tarkastivat kuljettajan tapahtumapaikalla.” Miksi poliisi valehtelee? He lähtivät kuskaamaan poikaa pois ja poika tarkastettiin muualla kuin tapahtumapaikalla. https://t.co/Laad9GQtzk #ambulanssi #ensihoito #poliisi
Tästä on sentään videokuvaa niin runsaasti, että vaikka ambulanssia eikä toista partiota kutsuttu selvittämään tapahtunutta paikan päälle, tämä tapaus voidaan tuomioistuimessa punnita. Mitä jos ei olisi ollut videokuvaa? Kuinka helpolla tämä olisi taputeltu pimeäksi? https://t.co/yVEF8y6uat #Oikeus #Videovalvonta #Tiedonvapaus
Ja naispoliisi laittaa nuoren rautoihin. Olisiko ollut parempi kutsua paikalle välittömästi ambulanssi kuin laittaa rautoihin? Kaveri tuosta tuskin tuossa kunnossa tekee yhtään mitään kenellekään? Videolla nuoret sanovat, että ranne murtunut, mutta mene ja tiedä https://t.co/W0mXmujG84 #nuoret #turvallisuus #entäjos
USA:ssa on paljastunut jälleen aikamoinen tapaus - vaikka elintenluovuttajaksi rekisteröitynyt on onnettomuuden tms. jälkeen osoittanut elonmerkkejä, niin hänet on silti siirretty leikkauspöydälle elinten poistoa varten. Kennedyn tilaisuudessa oli ilmeisesti paikalla yksi tällaisesta tilanteesta pelastunut. Tapaus muistuttaa vuosien 2001-2002 tilanteesta Puolassa, jossa ambulanssiyrityksille maksettiin isoja palkkioita kuolleiden toimittamisesta hautaustoimistoihin. Tämä johti siihen, että ambulanssihenkilökunta alkoi murhata potilaita. Kannusteet toimivat. Mutta, Suomessahan ei voi tapahtua samanlaista? Vai voiko? Kyllä voi. Koronakusetus on laajamittainen esimerkki täsmälleen samasta asiasta. Koko terveydenhuolto vinoutui murhaavista kannusteista - veronmaksajien rahaa käytettiin valtavia määriä siihen, että PCR-testillä saatiin aikaan valheellisia sairaustapauksia, kunnat lahjottiin toteuttamaan testausta ja rokotuksia jne. Tilastokeskuksen luvuista näkee, että kesästä 2021 lähtien Suomessa on kuollut noin 20.000 ihmistä enemmän kuin mitä tilastokeskus on ikäluokkien perusteella odottanut. Kävin poistamassa OmaKannasta elinluovutussuostumukseni. En halua, että minut tapetaan leikkauspöydälle ja elimeni siirretään jollekin vihreälle huumeidenkäyttäjälle. Viitteet ensimmäisessä kommentissani. #terveydenhuolto #etiketti #tietosuoja
Suomessa jalkapallo-ottelussa tapahtui vakava väkivaltaisuus, kun erotuomari Salim Ghandagha sai osumaa ja potkun päähän pelaajalta, mikä johti ottelun keskeytymiseen ja aiheutti poliisin ja ambulanssin kutsumisen paikalle; Palloliitto syyttää tekoa selvästi tuomittavaksi. #jalkapallo #väkivalta #urheilu
Suomalainen mies väistää ambulanssia. Video pöllitty. Vihje: Credits to Sebu. https://t.co/cW6klgeiqs #Suomi #Ambulanssi #Vihje
Parkkisakkohan on vakavampi rikos kuin kiihottaminen kansanryhmää vastaan: - Parkkisakko tapahtuu oikeassa elämässä, ja väärin pysäköity auto voi vaikka estää ambulanssin pääsyn tehtävälle. - Kansanryhmää vastaan kiihottaminen sen sijaan on yleensä vain oikeiston poliittista puhetta Internetissä, millä ei ole tosielämään minkäänlaisia konkreettisia haitallisia seurauksia (päinvastoin) #pysäköinti #rikos #politiikka