WRLD

Search

#Indeksikorotukset
Martin Paasi Aug 3

Suomen alijäämien merkittävä ajuri: automaattiset indeksikorotukset. Kun hintataso vuosien 2022–2023 aikana nousi yhteensä noin 15–16%, indeksikorotukset nostivat automaattisesti 2/3 julkisista menoista kuten esimerkiksi työttömyyskorvauksia, asumistukia, mutta myös eläkkeitä. Samaan aikaan he, jotka rahoittivat julkisia menoja (eli yksityisellä työssä käyvät) näkivät ostovoimansa heikentyvän tuon 15% verran ja korkojen nousevan. Tämä oli siis täydellinen tasapäistämismyrsky. (Asiaa ei tietenkään auttanut, että nollakorkoaikana meillä oli päättäjiä jotka kuvittelivat, että valtion lainanotto on ikuisesti ilmaista. Ei sekään auttanut, että valtiokonttori muutti nollakorkoisten valtionlainojen kiinteät korot vaihtuvakorkoisiksi. Tai se, että julkisia pysyviä menoja päätösperusteisestikin kasvatettiin miljarditolkulla). #Suomi #Talous #Indeksikorotukset

13229
Mats Uotila Jul 23

Purra väläytti tänään automaattisista indeksikorotuksista luopumista. Tietysti tämä pitää tehdä. Kun talous ei ole kasvanut, mutta sosiaalimenot nousevat automaattisesti, tulos on tämä. Veronmaksajien harteilla oleva taakka kasvaa vuosi vuodelta. https://t.co/COCKcXA5tg #talous #indeksikorotukset #verotus

11958