WRLD

Search

#Kesätyö
Katriina Reponen ✝️🇫🇮🇮🇱 Sep 10

Nazima hyvä, hallituksen politiikka on mielestäsi aina suuria adjektiiveja, tällä kertaa kylmää ja epäinhimillistä. Mutta mikään ei oikeasti ole yhtä kylmää ja epäinhimillistä kuin Demareiden paljon käyttämä "Pienten puolella" oleminen, mikä on lähes täydellinen poliittinen iskulause – koska kuka olisikaan pieniä vastaan? Kristittynä vierastan sitä, että altruistisia ihanteita, kuten "pienten puolella olemista", käytetään politiikassa moraalisena valtakorttina (samalla kun itse istuskellaan Viittakiven hillotolpilla), jota ei enää tarvitse perustella. Joten - puretaan "pienten puolella oleminen" kappaleiksi. Let's go. Siilasmaa kuvaa Paranoidi optimisti -kirjan alkupuolella Nokian ongelmaa ennen kaikkea strategisena lukkiutumisena. Nokia oli ollut niin pitkään maailman johtava matkapuhelinvalmistaja, että organisaatio alkoi pitää omia oletuksiaan lähes itsestäänselvyyksinä.Menestys vahvisti käsitystä siitä, että nykyinen strategia oli oikea. Kun toimintaympäristö muuttui nopeasti iPhonen ja Androidin myötä, Nokia ei muuttanut omaa ajatteluaan ja raskaaksi muuttunutta Symbian-järjestelmäänsä riittävän nopeasti. Apple teki jotain aivan muuta. iPhone oli kosketusnäyttöön ja käyttökokemukseen perustuva pieni tietokone. Vielä suurempi muutos tuli vuonna 2008, kun Apple avasi App https://t.co/yhQ9jpC1in ei yrittänyt itse tehdä kaikkea. Se avasi alustansa ulkopuolisille kehittäjille. Kuka tahansa pystyi perustamaan yrityksen, kehittämään sovelluksen ja tarjoamaan sen miljoonille iPhonen käyttäjille App Storen kautta.Tästä syntyi todellinen win–win-tilanne: kehittäjä sai asiakkaat, käyttäjä sai uusia palveluja, Apple sai paremman tuotteen ja vahvemman ekosysteemin. Apple ymmärsi, ettei toisen menestys ole siltä pois: jos muut menestyvät sen alustalla, myös Apple vahvistuu. Se on niukkuusajattelun vastakohta. Poliittinen vasemmisto katsoo taloutta liian usein Nokian vanhan logiikan kautta: jos joku rikastuu, joku toinen on muka hävinnyt – tax the rich, jotta ollaan "pienten puolella". Sama tasapäistämisen ajatus näkyy koulussa: eroja pyritään kaventamaan sen sijaan, että kaikkien annettaisiin nousta niin korkealle kuin kyvyt kantavat. "Rankaise lahjakkaita oppilaita, jotta ollaan "pienten puolella". Todellisuudessa hyvin rakennettu yrityksiä tukeva kapitalistinen järjestelmä ei jaa samaa kakkua uudelleen, vaan kasvattaa koko kakkua. Ja kuka sitä kakkua tulevaisuudessa kasvattavat: tämän päivän lahjakkaat oppilaat, jos vaan annamme heille mahdollisuuden. Siilasmaa kuvaa myös Nokian hallituksen ja ylimmän johdon ilmapiiriä ongelmalliseksi. Hallituksessa ei ollut riittävän vahvaa haastamisen kulttuuria. Johdolta saatua tietoa ja strategisia oletuksia ei kyseenalaistettu tarpeeksi voimakkaasti, eikä huonoja uutisia tai pahimpia vaihtoehtoja nostettu ajoissa riittävän selvästi pöydälle. Muutos siis nähtiin, mutta siitä ei seurannut tarpeeksi nopeasti riittävän suuria päätöksiä.Siilasmaan johtamisoppi on, että hallituksen ja johtajan pitäisi jatkuvasti kysyä: • Onko koko toimialan kilpailulogiikka muuttumassa? • Mitä meidän pitäisi uskaltaa päästää irti? • Miten vahvistaa yritystä, kun toimintaympäristö muuttuu? Suomen toimintaympäristö muuttui radikaalisti finanssikriisin tienoilla 2008. Nokia romahti, digitalisoituminen aiheutti metsäteollisuuteen lovin, ja eräänlaisen keskuspankki sosialismin, jossa valtion ainoan tulonlähteen eli yrityksen on yhä haastavampi toimia. Valtio ottaa velkaa, jonka keskuspankki voi lopulta rahoittaa luomalla uutta rahaa – Martin Paasin sanoin "Aku Ankka -rahaa" - Se kasvattaa julkisen sektorin ostovoimaa suhteessa yksityiseen sektoriin, vaikka vaikutus ei aina näy kuluttajahintainflaatiossa, vaan esimerkiksi omaisuusarvojen nousuna. Tämä on siis tulonsiirto yksityiseltä julkiselle sektorille. Ongelma on rakenteellinen: Valtion paisuessa keskitytään julkisiin palveluihin, ei yrityksien, investoien ja uuden liiketoiminnan syntyyn. Jos julkinen sektori kasvaa mutta yksityinen sektori ei, järjestelmä alkaa syödä omaa rahoituspohjaansa.Toimintaympäristö on siis muuttunut, ja meidän pitäisi pystyä mukauttamaan Suomi Oy:n toiminnot sen mukaan. Velkaraha on Suomen Symbian: se lisää valtioriippuvuutta, vaikka siitä irtautuminen vahvistaisi aidon vaurauden lähdettä – yrityksiä.Sitä puolustellaan "pienten puolella olemisella", vaikka vanhan järjestelmän ylläpitäminen ruokkii tehottomuutta ja siirtää tämän päivän lyhytnäköisten ratkaisujen laskun tuleville sukupolville.Mikä siis olisi aitoa pienten puolella olemista? Se, että valtioriippuvuutta karsitaan keskittymällä valtion ydintoimintoihin: maanpuolustukseen ja sisäiseen turvallisuuteen, oikeusvaltioon, koulutukseen, välttämättömään sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä yhteiskunnan kriittiseen infrastruktuuriin. Julkisen sektorin ydintoimintoja ei ole järjestötoiminta. STEA-leikkauksissa on kyse siitä, käytetäänkö rajalliset valtion rahat mahdollisimman vaikuttavasti. Jos miljoonia sitoutuu järjestörakenteisiin, lobbaamiseen, lausuntoihin ja hankkeisiin, jää vähemmän rahaa konkreettiseen apuun. Vammaisten varsinaisista palveluista vastaavat jo hyvinvointialueet, joten rahoitusta on perusteltua siirtää enemmän suoraan hyvinvointipalveluihin kuin kehitysvammaliittoon. Sama idea sydänliiton kanssa: Jos henkilö saa sydänkohtauksen, ei hän soita sydänliittoon, vaan hän soittaa ambulanssin. Rajalliset julkiset varat on ensisijaisesti suunnattava siihen, että ydintoiminnot – ensihoito, hoitoon pääsy ja varsinainen palvelutuotanto – toimivat nopeasti ja tehokkaasti. Vain tehostamalla ydintoimintoja, pääsemme purkamaan keskuspankkisosialismia, joka olisi aitoa "pienten puolella olemista. 2000-luvun alussa nuorena Nokian kesätyöläisenä nautin ilmaisista lounaista Nokian terassilla, ja tarjolla oli usein jopa samppanjaa. Tänään yritykset joutuvat aivan toisenlaiseen todellisuuteen: kustannusrakennetta kevennetään, käyttökatetta vahvistetaan, pääoman tuottavuutta parannetaan, prosesseja tehostetaan, investointeja priorisoidaan ja kassavirtaa suojataan aiempaa tarkemmin. Myös politiikassa pidetään sitkeästi kiinni vanhoista strategioista ja valtioriippuvuudesta. Poliittinen vasemmisto toistaa olevansa "pienten puolella", vaikka käytännössä se usein tarkoittaa, että valtio – eli veronmaksaja – velvoitetaan ylläpitämään yhä raskaampaa ja tehottomampaa järjestelmää. Ja jos joku kyseenalaistaa systeemin, vastaukseksi tarjotaan helposti kuvaa "Purran saksista" sen sijaan, että puhuttaisiin rakenteista. Jokainen leikkaus tuntuu kipeältä – mutta joskus juuri leikkaamatta jättäminen on vaarallisinta. Suomen ainoa taloustieteen nobelisti Bengt Holmström on kiteyttänyt asian: "Suomen sairauden nimi on valtioriippuvuus." Hänen pointtinsa ei koske vain velkaa, vaan kulttuuria, jossa olemme tulleet riippuvaiseksi valtiosta. Kun vastuu siirtyy valtiolle, oma vastuunotto, yritteliäisyys ja yhteisöllisyys heikkenevät. Samalla moraaliseen kompassiin pääsee ilmaa: konservatiivi kristitty on osa äärioikeistoa, koska he eivät ole Demareiden lailla "pienten puolella". Palaten vielä Siilasmaahan. Hän kuvasi Nokian hallituksen ja ylimmän johdon ongelmaksi haastamisen kulttuurin puutteen. Strategisia oletuksia ei kyseenalaistettu riittävästi, eikä huonoja uutisia uskallettu nostaa ajoissa pöydälle – osin siksi, ettei haluttu leimautua hankalaksi tai ylimieliseksi - öyhöttäjäksi. Haastamista tarvitaan nyt politiikassa. Meidän on uskallettava kysyä, mikä on aidosti "pienten puolella" olemista ja mitkä tehtävät todella kuuluvat valtiolle. Nokiankin kohtalossa vaarallisinta ei lopulta ollut muutos, vaan se, ettei muutokseen uskallettu reagoida ajoissa. Sama pätee Suomeen: joskus kaikkein epäinhimillisintä on jättää tekemättä ne uudistukset, joilla hyvinvointiyhteiskunta voidaan säilyttää myös seuraaville sukupolville. Se on aitoa pienten puolella olemista. On huolestuttavaa, että politiikassa on ihmisiä, jotka eivät tätä ymmärrä. Jos tämän ymmärtää - ja silti puhuu suurin kylmävin adjektiivein nykyhallituksesta, on älyllisesti epärehellinen. #politiikka #talous #Suomi

13283
Kari Jul 15

Melko yleistä näyttää olevan että nuoret kesätyöläiset laitetaan trimmeröimään ilman kasvosuojaa. Siinä saattaa Kiinteistöhuolto Oy:n tulos olla melko miinuksella jos siinä lähtee 16 vuotiaalta näkö silmästä. #kesätyö #työturvallisuus #nuoret

14467
Tuukka Kuru Jul 14

Jostain syystä toimittajaa ei kyseinen tilanne hämmästyttänyt niin paljoa, että olisi kysynyt yrittäjältä työstä tarjottua palkkaa, työtuntien määrää tai työsuhteen kestoa. Elämmehän kuitenkin tilanteessa, jossa käytännössä jokaiseen kesätyöhön on satoja hakijoita. Ei liene myöskään sattumaa, että ainoat työntekijät ovat kehitysmaalaisia, joita voidaan roikottaa hommissa 1600 euron kuukausipalkalla, joka on oleskeluluvan edellytys. https://t.co/VURXADv6ve #työmarkkinat #kesätyöt #työntekijät

12098
Hannu Järvinen Jul 11

Tällaista tapahtuu nykyään aivan liikaa. Viime viikolla mentiin @StadinMacGyver’in kanssa Vanajanlinnaan taikasienitapahtumaan. Päätimme majoittua samaan sviittiin. Respassa sitten joku kesätyöntekijä sitten kysyi, nukkuvatko herrat samassa sängyssä. Mikko oli jo junassa ottanut sen verran mömmöjä pohjille, ettei saanut sanaa suustaan, joten minä jouduin nöyryyttävästi selostamaan tuolle juntille asioiden oikean laidan. Ensinnäkään kumpikaan ei ollut sillä hetkellä mikään ”herra”. Minulla oli menossa fluidi metamorfoosi rodullistetusta lesbosta transmieheksi ja Mikko therianina oli moni-identiteettinen opossumi. Toiseksi olisin toivonut, että sängyn symbolinen merkitys länsimaisen kolonialismin jäänteenä olisi tiedostettu myös antirasistiseksi itseään mainostavassa Vanajanlinnassa ja tuota sanaa ei olisi käytetty lainkaan. Onneksi Mikko oli selostukseni aikana jo siirtynyt ulkotiloihin pystyttämään popup-nudistirantaa, joten hänen traumansa jäivät lopulta vähäisiksi. Itse en ole saanut unta kolmeen päivään, ja olen jo varannut ajan aromaterapiaan. Kukaa korvaa, sen haluaisin tietää. https://t.co/Rz9v6Uvtno #Yhteiskunta #Identiteetti #Kulttuuri

12342
EKGG Jul 9

Täällä ei o juustot ja lihat hälytintarroilla, eikä alkoholeja pidetä lukkojen takana. Kassalla saat palvelua suomeksi ja paikalliset nuoret otetaan kesätöihin - vaatimuksena kädenpuristus ja silmiin katsominen. Kunnollista https://t.co/n8ECS2tCRU #Suomi #Paikallisuus #Kesätyö

13059
mtvuutiset.fi Jun 24

Suomessa työttömyysluvut ovat nousseet merkittävästi, 376 000 työtöntä oli toukokuussa, mikä on suurin määrä vuodesta 1998, ja asiantuntijat arvioivat, että taustalla vaikuttavat orastava talouskasvu, energian hintojen epävarmuus sekä nuorten vaikeudet löytää kesätyötä. #Työttömyys #Työllisyys #Talous

www.mtvuutiset.fi
Näin asiantuntijat selittävät synkkiä työttömyyslukuja
12496
Eugene Alaköykkä Jun 17

Kesätyöläinen saapui jälleen tontillemme rikkaruohojen kitkentä hommiin. Minä: ”Jos tänään vaikka välipäivä, kun tota vettäkin vihmoo vaakasuoraan”? ”Vettä se vaan on. Käykö jos otan tästä läntistä urakan 50 euroa”? ”Anna palaa”. Uskoni nuorisoon vahvistuu päivä päivältä. #kesätyö #rikkaruohot #nuoriso

11913
Yves Rocher Jun 4

Kesätyöidea nuorille(ajokortti): Perusta firma ja ala pesemään ihmisten mattoja. Noudat pakulla tai peräkärryllä, menet matonpesupaikalle pesemään matot ja palautat ne kuivana tilaajalle. Pro tip: harjoittele ensin vanhempiesi matoilla, että osaa hinnoitella työn oikein.💶 #Kesätyö #Nuoret #Yrittäjyys

11935
Katleena Kortesuo May 26

Meidän kuopus kävi keväällä työpaikkahaastattelussa. Piti kuulemma olla seitsemän nuoren kesätyönhakijan ryhmähaastattelu. Näistä seitsemästä kaksi ei koskaan tullut haastatteluun, ja yksi tuli myöhässä. Siis kolme teki oharit tässä työllisyystilanteessa. Kuopuksen mahdollisuudet nousivat välittömästi 14 prosentista 25 prosenttiin, kun kolme sankaria paljasti todellisen nahkansa heti kättelyssä 🤷‍♀️ (Kuopus sai paikan.) #kesätyö #työnhaku #nuoret

13262