Rehellisesti sanottuna alkaa vaikuttaa siltä, että tavoitteena on oikeistosta nousevan järjestelmään ja rälssiin kohdistetun kritiikin tukahduttaminen leimaamalla se joksikin vaaralliseksi tai ainakin vihjailla siinä olevan jotain epäilyttävää. Ylen ja vasemmistopoliitikkojen lisäksi vihjailua on tehnyt pari muutakin tahoa viime aikoina. Rehellinen ja suora puhe tai nykyisen poliittisen eliitin, jonka kanssa perinnemedia on epäpyhässä liitossa, kritisointi ei ole ääri- tai laitaoikeistolaisuutta saatika väärin tai yhteiskunnalle haitallista. On luonnollista ja odotettavaa, että ne instituutiot ja järjestelmät, jotka ovat olemassa vain siksi, ettei niiden olemassaoloa ole kyseenalaistettu riittävästi, aloittavat mustamaalauskampanjan, kun huomaavat asemansa olevan uhatun. Se on myös merkki siitä, että puheella ja kritiikillä on merkitystä. Kritisoiva ja muutosta vaativa joukko on jo kasvanut niin suureksi ja on niin heterogeeninen, ettei jonkun yhden ihmisen tai ryhmän leimaaminen ei-toivotuksi auta. Jatkaakaahan paremman tulevaisuuden edestä puhumista ja tekemistä. Se ei ole laita- tai äärimitään, vaan isänmaallisuutta sekä rakkautta omaa kansaa, kieltä, kulttuuria ja perinnettä sekä Suomen olemassaoloa ja tulevaisuutta kohtaan. #politiikka #kritisointi #Suomi