WRLD

Search

#symboliikka
Jukka Lepikkö 2w

SpaceX:n Starship saavutti tänään ensimmäistä kertaa Maan kiertoradan – ja vei samalla ensimmäisen kaupallisen hyötykuormansa perille. 🚀 Starship on suunniteltu kokonaan uudelleenkäytettäväksi: sekä kantoraketin että avaruusaluksen on tarkoitus palata takaisin ja lentää uudelleen. Tavoitteena on laskea avaruuskuljetusten kustannuksia merkittävästi, kuljettaa suuria lasteja avaruuteen ja lopulta viedä ihmisiä Kuuhun ja Marsiin. Aiemmilla 13 koelennolla ei vielä tavoiteltu pysyvää kiertorataa. Tänään 14. lento vei kiertoradalle 26 uuden sukupolven Starlink V3 -satelliittia. Starship otti siis tärkeän askeleen koelennoista kohti kaupallista käyttöä. Uusien satelliittien suorituskyky on hurja: yhden V3-satelliitin tiedonsiirtokapasiteetti käyttäjien suuntaan on noin terabitti sekunnissa eli noin kymmenkertainen V2-sukupolveen verrattuna. Tänään laukaistu erä tuo siten verkkoon noin 26 terabittiä sekunnissa lisää kapasiteettia. Täysin ongelmitta lento ei sujunut. Yksi Starshipin moottoreista sammui odotettua aiemmin, ja lento päätettiin suunniteltua lyhyempänä. Kiertorata saavutettiin, satelliitit vapautettiin ja alus palasi hallitusti ja suunnitellusti Tyyneenmereen. Päivämäärässä on hienoa symboliikkaa: SpaceX:n ensimmäinen raketti Falcon 1 saavutti kiertoradan 28.9.2008. Tasan 18 vuotta myöhemmin Starship teki saman. #SpaceX #Starship #avaruus

11940
Katleena Kortesuo 2w

Tässä trollikampanjassa on terävänäköistä symboliikkaa: Venäjä puristaa Suomen käden ruttuun, ja Suomen sormet kastuvat vereen. Tekoäly on tavoittanut jotain varsin osuvaa Venäjän ”ystävyydestä”. #Venäjä #Suomi #trollikampanja

11754
Sami Antinniemi Jul 8

TÄRKEÄÄ⏰⏰ Unkarissa M1 tv kanavan, sikäläisen YLE:n, uutislähetykset on keskeytetty. Ruudulla lukee teksti: "Julkinen media ei saa valehdella. Pyydämme anteeksi, että teimme kuitenkin juuri niin vuosien ajan! Julkinen media on parhaillaan uudistumassa, jotta se olisi tulevaisuudessa riippumaton ja luotettava. Uutisointi on tilapäisesti keskeytetty. Pysykää mukana!" Unkarin pääministeri Peter Magyar on nimittänyt lakimies Horváth P. Andrásin vetämään uuden luotettavan uutistoiminnan rakentamista. M1-kanavaa ylläpitävän MTVA:n tiedotteen mukaan kanava aloittaa toistaiseksi toimintansa uudessa muodossa ilman uutisohjelmia, ja uutislähetykset otetaan käyttöön asteittain uuden toimituskunnan myötä. BBC, EuroNews, AFP ja muut lännen valemediat kertovat asiasta sillä kulmalla, että Magyar siivoaa mediasta Orbanin ajan valheita. Näin ei kuitenkaan missään M1 kanavan tiedotteessa sanota, vain se, että valehdeltiin ja pian alamme olla rehellisiä. Myöskään unkarilainen media ei puhu tästä Orban versiosta vaan raportoi asian kuten on tapahtunut. Mukana on myös symboliikkaa. Musta ruutu televisiossa symboloi muutosta ja M1 esitti unkarilaisille tärkeän vanhan elokuvan The Witness, joka pilkkaa Rákosi-aikaisen kommunistisen diktatuurin absurdeja piirteitä ja väärinkäytöksiä, Oma spekulaationi: Unkarissa on käynnissä ns. valkohattujen palatsivallankaappaus ja Peter Magyar esittää pelissä kahta naamaa. Magyar meni jo toukokuussa M1 kanavalle ja haukkui Unkarin ylen rajusti sekä vihjasi tilanteeseen tulevan pian muutoksen - nyt se muutos tuli. Laajemmassa kuvassa tämä vaikuttaa osalta kansainvälistä syvää valtiota käytävältä sodalta. Peter Magyar puhuu välillä globoa mutta käytännössä tekee pinnan alla oikeita liikkeitä. Hän oli poliittisesti pitkään lähellä Victor Orbania ja vasta 2024 teki voimakkaan pesäeron, joka auttoi häntä voittamaan vaalit lupaamalla puhdistaa Orbanin ajan korruptiot. Mutta, todellisuudessa Magyar onkin globalisteja vastaan kamppailevan liittouman myyrä. Liikkuu myös huhuja, että Victor Orban tähtäisi itse EU:n johtopaikoille sitä mukaa kun EU:n uskottavuus alkaa rapistua. Jos Unkarin M1 alkaa pian todella puhua totta, ja jos samaa tapahtuu muissakin maissa, on BBC:n ja muiden valemedioiden enää vaikea peitellä asiaa ihmisiltä, nyt ne vielä yrittävät esittää asian narratiivilla, että kyse on Orbanin ajan korruption kitkemisestä. https://t.co/hCxwfPnbRz #Unkari #MediaUudistus #Valeuutiset

12349
Veli Karimies Jul 7

Kaikkialla salaisia natsien piiloviestejä näkevä vasemmisto ei näe tässä teoksessa minkäänlaista ongelmaa, mutta pesukarhukravatin natsisymboliikka taas oli niin selvä juttu, että sitä käsiteltiin Ylen studiossa asti asiantuntijoiden toimesta. #natsit #symboliikka #kulttuuri

22683
mtvuutiset.fi Jun 15

Jalkapallon MM-kisoissa on noussut esiin kiista australian VAR-tuomari Shaun Evansin tekemästä eleestä, jonka väitetään olevan rasistinen ja liittyvän valkoisen ylivallan symboliikkaan, herättäen laajaa keskustelua ja johtuen kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n ja rasismia vastaan taistelevan Fare:n reaktioista. #Jalkapallo #MMKisat #Rasismi

www.mtvuutiset.fi
Tekikö VAR-tuomari rasistisen eleen MM-kisoissa?
12512
Tanja Aidanjuuri Jun 11

Edustaja Lohikoski, olen kanssasi täysin eri mieltä. Pride-liputus on vain ja ainoataan symboliikkaa. Pride ei ole enää vuosia ajanut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, tai oikeastaan mitään ihmisoikeuksia. Jos olisi, kuten Lohikoski julistaa, ei Pridessä liehuisi Palestiinan lippuja, sillä siellä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ei ole. On totta, että jokainen saa olla millainen haluaa ja tykätä kenestä haluaa, kunhan se ei riko lakia, mutta sen järjetön julistaminen ja väkisin tuputtaminen kaikille ei ole ok. Pride ei ole enää mitään muuta, kun vasemmiston ideologista mädätystä. Suomessa lipputangoissa kuuluisi liehua vain ja ainoastaan Suomen lippu niin Keravalla, kun kaikkialla muuallakin. #Pride #Ihmisoikeudet #Suomi

58663