WRLD

Search

#Talouspolitiikka
Matti Viren 2w

SDP on jo tovin jättänyt talouspolitiikan muiden kommentoitavaksi ja löytänyt uuden mukavuusalueen Lähi-idästä. Varmaan järkevää. Sillähän ne tulevat äänestäjätkin ovat. https://t.co/WZPLVk23lB #SDP #talouspolitiikka #Lähi-itä

14022
Katriina Reponen ✝️🇫🇮🇮🇱 2w

Vaikka elämäntarinani on aivan erilainen kuin Päivin ja kasvoin maailmassa kieroon kuin käppyrämänty, niin tänä päivänä sama Henki vetää @PaiviRasanen kanssa kohti totuutta. Ja se on hyvä se 💪👍😁 Vahvuuteni on juuri kokemusasiantuntijuudessa: Olen elänyt vasemmistolaisessa Pro Palestiina maailmassa (kyllä 😂), uskonut Priden edustavan ihmisarvoa (🫠), ajatellut että Obama tai Stubb ovat osaavia ihan vain siksi, että he ottavat selfieitä ja ovat nuorekkaita sekä uskonut intersektionaalisen feminismin olevan voimaannuttavaa 🤪. Joskus menneisyyteni nolottaa, mutta juuri siksi olen niin varma, että vain Raamatun sana voi muuttaa jääräpäisiä syntisiä. Muutos kohdallani on kuin toukasta perhoseksi, DNAta myöden. ”Hyvinkäältä nousi viime eduskuntavaaleista Arkadianmäelle nuori Onni Rostila (ps.) suositun Youtube-kanavansa siivittämänä. Rostila on ehdolla edelleen, mutta kaupungista on nyt tarjolla eduskuntaan myös toinen oikeistolainen somesuosikki, Katriina Reponen (kd.).Reponen yllätti keväällä loikkaamalla perussuomalaisista kristillisdemokraatteihin. Hän kertoo odottaneensa perussuomalaisista pyyntöä lähteä ehdolle. Kun sitä ei kuulunut, Reponen vaihtoi puoluetta. Reponen, 47, on taloustieteen lehtori, mutta sosiaalisessa mediassa hän on profiloitunut erityisesti Israelin puolestapuhujana. Facebookissa hänellä on yli 9 400 seuraajaa ja X:ssäkin 8 600. Reponen oli myös alkukesästä Roni Arvosen suositun Kuuntelija-podcastin vieraana. Youtubessa jaksolla on jo lähes 100 000 katsomiskertaa.Uhkaako tässä käydä niin, että perussuomalaiset joutuvat katumaan, etteivät pyytäneet Reposta ehdokkaaksi? – Niin, en itse lähtisi uhriutumaan, että kun persut eivät minua valinneet, niin minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin hypätä kristillisdemokraatteihin. Olen paljon rukoillut ja kannan loikasta itse vastuun, Reponen toteaa. Nyt hän arvelee löytäneensä kodin kristillisdemokraateista, vaikka toteaa puolueen sisältä löytyvän hänen makuunsa liian vapaamielistä suhtautumista aborttiin ja Israel–Palestiina-kysymykseen. Reponen sanoo olevansa kristillisdemokraattien sisällä hyvin lähellä naapurikaupunki Riihimäen Päivi Räsäsen linjoja: ehdoton ei uudistetulle aborttilaille ja äärimmiäsen skeptinen suhtautuminen palestiinalaisten oman valtion mahdollisuuteen. Reponen toteaa myös olevansa rokotekriittinen. Talouspoliittinen linja hänellä on sen sijaan puolueen yleislinjaa oikeistolaisempi. -Vielä kesällä kristillisdemokraateilla oli liian sosiaalinen ote talouspolitiikkaan. Onneksi tekemäni muutosehdotukset näkyvät jo nyt puolueen linjassa. Valtion pitää olla ihmistä varten, eikä ihmisen valtiota varten. Kristillisdemokraateilla on nyt Uudeltamaalta yksi kansanedustaja, ministeri Mika Poutala. Kesällä ex-meppi ja ex-kokoomuslainen Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt ilmoitti lähtevänsä ehdolle Uudenmaan vaalipiiristä, vaikka asuukin Helsingissä. Katriina Reponen uskoo uudella puolueellaan olevan hyvät mahdollisuudet jopa kasvattaa paikkamääräänsä Uudellamaalla.– Poutala on ministeri ja Korhola on myös hyvin vahva ehdokas. Ja sitten olen minä uutena haastajana. Näen, että meistä kolmesta voisi kaksi mennä läpi.” https://t.co/mAqSoBCtfu #Politiikka #Kristillisdemokraatit #Muutos

11959
Päivän Byrokraatti 3w

Maailmanennätys 19 vuotta ilman talouskasvua tarkoittaa sitä, että koko tuon ajan - vuodesta 2008 lukien - Suomen talouspolitiikka on ollut maailman huonointa. Maailman typerintä. Maailman tuhoisinta. Koko maailman. #talous #Suomi #kasvu

12352
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 Sep 7

Ajatellaanpa, että Suomeen saadaan tänään: - Tanskan työmarkkinapolitiikka - Viron vero- ja koulutuspolitiikka - Puolan maahanmuuttopolitiikka - Milein talouspolitiikka Suomen ongelmat olisi pääosin ratkaistu 2030-luvun alkupuolella. Mikään luonnonvoima ei estä. #Suomi #politiikka #talous

15054
mtvuutiset.fi Sep 2

Asiantuntija Mika Maliranta kritisoi hallituksen päätöstä myydä valtion omaisuutta rahoittaakseen investointiohjelmaa, todeten, että pitkällä aikavälillä se heikentää valtion tulovirtaa ja vaikeuttaa julkisen talouden sopeuttamista. #valtionomaisuus #investoinnit #talouspolitiikka

www.mtvuutiset.fi
Asiantuntija ihmettelee valtion omaisuuden myyntiä: Olisi käyttöä tulevina vuosina
11696
Päivän Byrokraatti Aug 24

@HannaMannermaa Jokaisella suomalaisella olisi syytä pelottaa SDP:n holtiton talouspolitiikka, avointen rajojen maahanmuuttopolitiikka, islamismin tukeminen ja vastuuton puolustuspolitiikka. #Suomi #Politiikka #Talous

11973
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 Aug 11

Suomi tarvitsee Argentiinan presidentti Milein lanseeraaman fiskaalisen kahleen. Sen tarkoitus on kahlita poliitikkojen kädet kauemmas veronmaksajien taskuilta ja tuoda vastuullisuus takaisin talouspolitiikkaan. Miten Milein fiskaalinen kahle siis toimii? Niin, että jos valtio tekee useamman kuukauden alijäämää, poliitikoilla on muutama viikko aikaa korjata tilanne. Jos poliitikot eivät saa budjettia plussalle, laki pakottaa karsimaan menoja vähemmän tärkeästä päästä. Samalla presidentin, kansanedustajien, ministerien, valtiosihteerien ja muiden vastaavien tahojen palkanmaksu katkeaa, kunnes taloustilanne on laitettu kuntoon. Yksinkertaista ja nerokasta. Suomi on yksi maailman eniten verottavia maita, veronkorotukset eivät ole enää vaihtoehto. Riittää, kun poliitikot laitetaan aidosti poliittiseen vastuuseen julkisen talouden hoidosta, niin alijäämäongelma ratkeaa hetkessä. Myös Suomi tarvitsee Milein fiskaalisen kahleen. #Terestroika #Suomi #Talouspolitiikka #Vastuullisuus

19093

Oikeistolainen talouspolitiikka toimii. Tämän takia seuraavat neljä vuotta hallituksella KOK,PS,KESKUSTA,KD.Tyhjä paperi demareille. #hallitus2027 https://t.co/sS31OsIGKp #politiikka #talous #vaalit

11907
Sara Salomaa Aug 9

Hesarin toimittaja laittaa Sari Essayahin vastaamaan kysymykseen ”miten Jeesus arvioisi hallituksen talouspolitiikkaa?” Voiko enää absurdimmaksi mennä. #Jeesus #Taloustiede #Politiikka

18514
mtvuutiset.fi Aug 7

Venäjän talouden vaikeuksia kuvaillaan skitsofreeniseksi ilmiöksi, jossa Kreml johtaa talouspolitiikkaa, mikä on johtanut yhä kasvaviin valtion menoihin ja lännen asettamiin talouspakotteisiin, aiheuttaen tiukkaa rahapolitiikkaa ja heikentäen kansallista luottamusta valtion velkakirjoihin. #Venäjä #Talous #UkrainanSota

www.mtvuutiset.fi
Venäjä pahassa pulassa – "Skitsofreenisuuden syy on Kreml"
11209
Leena Pihanurmi Jul 26

Miten seuraava hallitus kykenee velkajarrun edellyttämään 9-11 miljardin sopeutuksiin? Vain päästämällä näiden valittajien vaatimukset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kaikkeen kivaan ei nyt vaan rahat riitä. 2/2 #velkajarru #sopeutukset #talouspolitiikka

12897

Kokoomuslaisena sanon että meidän joukkueen johtaja,johtajat voi ja ainoastaan katsoa peiliin. Garden hanke ja järjestuet ovat vain kaksi asiaa.Kokoomuksen kannattaja haluaa tiukkaa talouspolitiikkaa,nuukaa taloudenpitoa ja alempia veroja. Ja lisää leikkauksia. #gallup https://t.co/1UzC9fXpTx #Kokoomus #Talouspolitiikka #Verot

11858

Näin viikonlopuksi haluan kokoomuslaisena esittää toivomuksen puolueelleni. Nyt enemmän koti,uskonto,isänmaa teemaa. Tiukkaa talouspolitiikkaa ja elempia veroasteita. Hyvinvointiyhteiskunta on vaan sen ydintä. Kaikki muu hömppä ja ylimääräinen pois. #kokoomus #talous #verot #kokoomus #talous #hyvinvointi

12225
Jari Sarasvuo Jul 2

Terveisiä Espanjasta. Minusta itsekkäästä, korruptiivisesti muiden kustannuksella elävästä ja seuraamuksista piittaamattomasta talouspolitiikasta ei tarvitse meillä Suomessa ottaa mallia. Täällä voitaisiin elää kunnollisesti. https://t.co/2zoZwJftcG #Espanja #talouspolitiikka #Suomi

14976
Päivän Byrokraatti Jun 22

@STTuutiset Heh, ei ole vaan väestönvaihto ja katastrofaalinen talouspolitiikka, turvallisuustilanne ja sananvapauden loukkaukset. #väestönvaihto #talouspolitiikka #sananvapaus

13451
mtvuutiset.fi Jun 11

Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan euroalue on geopoliittisessa taantumassa, ja energiakulujen nousua vastaan on taisteltava siirtymällä puhtaaseen energiaan ja katkaisemalla riippuvuudet fossiilisista polttoaineista. #Geopolitiikka #Energiamuutokset #Talouspolitiikka

www.mtvuutiset.fi
Purra: Olemme geopoliittisessa taantumassa
16096
Roni Arvonen Jun 10

Suomi voisi ottaa maahanmuuttopolitiikan Puolasta ja talouspolitiikan Argentiinasta. Olisi mieletöntä! #maahanmuutto #talouspolitiikka #Suomi

14548
Samuli Katainen Jun 10

@Ullavaan SDP:n talouspolitiikka tiivistettynä: 1. Korotetaan veroja. 2. Oletetaan ettei kukaan muuta käyttäytymistään. 3. Lasketaan kaikki dynaamiset vaikutukset nollaksi. 4. Julistetaan löydetyksi “muutama miljardi”. Jos talous toimisi näin, Suomella ei olisi ollut alijäämää vuosiin. #Talouspolitiikka #Suomi #Verot

12164
Jyri Tallgren Jun 7

Kokoomus haluaisi TUPLATA kehitysavun määrän! Näin siis kokoomus linjaa tavoiteohjelmassaan. Tämä kohta hyväksyttiin vielä yksimielisesti puoluekokouksessa. Semmoista vastuullista talouspolitiikkaa ”talouspuolueelta”. Varsinkin kun seuraavalla hallituskaudella tulisi sopeuttaa lisää, niin kokoomus tavoittelee kehitysavun tuplaamista. Siksi PS! #Kehitysapu #Talouspolitiikka #Suomi

12764
Maaseudun Tulevaisuus May 15

Artikkelissa käsitellään velkajarrua ja sen toteuttamisen haasteita Suomessa, kun monet puolueet, erityisesti vihreät ja SDP, alkavat kyseenalaistaa sen sitovuutta ennen tulevia vaaleja, mikä herättää keskustelua talouspolitiikan suuntaviivoista ja sopeutustavoista. #velkajarru #talouspolitiikka #Eduskunta

www.maaseuduntulevaisuus.fi
Velkajarru uhkaa luistaa jo kesäkeleillä
14356