WRLD

Search

#asumistuki
Martin Paasi Aug 3

Suomen alijäämien merkittävä ajuri: automaattiset indeksikorotukset. Kun hintataso vuosien 2022–2023 aikana nousi yhteensä noin 15–16%, indeksikorotukset nostivat automaattisesti 2/3 julkisista menoista kuten esimerkiksi työttömyyskorvauksia, asumistukia, mutta myös eläkkeitä. Samaan aikaan he, jotka rahoittivat julkisia menoja (eli yksityisellä työssä käyvät) näkivät ostovoimansa heikentyvän tuon 15% verran ja korkojen nousevan. Tämä oli siis täydellinen tasapäistämismyrsky. (Asiaa ei tietenkään auttanut, että nollakorkoaikana meillä oli päättäjiä jotka kuvittelivat, että valtion lainanotto on ikuisesti ilmaista. Ei sekään auttanut, että valtiokonttori muutti nollakorkoisten valtionlainojen kiinteät korot vaihtuvakorkoisiksi. Tai se, että julkisia pysyviä menoja päätösperusteisestikin kasvatettiin miljarditolkulla). #Suomi #Talous #Indeksikorotukset

13230
Ari Pauna Jul 29

Sitä miettii miksi yhteiskunta ei kannusta maahanmuuttajia asumaan hajautetusti eri puolilla Suomea edullisissa omistusasunnoissa hieman samalla tavoin kuin aikanaan sotien myötä evakot asutettiin ympäri Suomea. Asumiskustannukset kasvavia kaupunkeja alhaisemmat, koulut perisuomalaisia ja pienet kunnat tuiki turvallisia juurikin lapsiperheille. Integroituminen tehokasta ja koko Suomi enemmän asuttuna. Vähentää samalla suurten kaupunkien asuntotuotantotarpeita ja asumistukimenoja. #kokonaisetu #politiikka #maahanmuutto #asuminen #integraatio

12179
Pentti Alajoki Jul 7

Kun Libanoniin asti maksetaan lapsilisiä ja asumistukia perheelle...kyllä se aika kuvaavaa ja todenmukaista on sanoa meidän rakasta KELA:aa koko maailman sosiaalitoimistoksi. #KELA #sosiaaliturva #lapsiliset

12471
Minna M. Jun 4

@ir_rkp Yhä enemmän näkyy Aasiasta tulleita muslimeja, jotka ovat tulleet puolison siivellä, tuoneet lapsensakin ja nyt perhe saa samat edut kuin suomalainen, tt-tuki, asumistuki, lapsilisät, päiväkoti, harkinnanvarainen kodin tarvikkeisiin ym. Yksi kysymys hallitukselle - MIKSI?! 🤬 #maahanmuutto #perhe #sosiaaliedut

12293
Mika Merano May 27

Helsingin valtuustossa käsitellään parhaillaan asuntorakentamista. En pysty käsittämään vihervasemmalta kuuluvia asumistuen puolustuspuheita. Asumistuki kun on suora tulonsiirto veronmaksajilta asuntosijoittajien taskuun. Mikä vasenlogiikka tässä on takana? #asuntorakentaminen #asumistuki #Helsinki

16845